Kiekun ELOkuu

Päivittelin tuossa Kiekun toimintakertomusta tälle vuodelle ja huomasin, että meillähän oli aikas aktiivinen elokuu!

Järjestettiin/oltiin mukana järjestämässä kuutta eri tapahtumaa, joissa oli yhteensä n.400 kävijää…aika hyvin!

22-23.8 järjestettiin Kangasalla Harjua-salissa ja Orivedellä Järjestöjen talolla sienikurssit, joissa käytiin läpi ruokasieniä ja ne vaarallisimmat myrkkysienet.

Voi kuinka monen syötävän tatin ja haperon ohi sitä on kävellytkään! Ja allekirjoittanut kävelee todennäköisesti niiden ohi jatkossakin, sillä siinä pitäisi samaan aikaan seurata mukana kulkevia koiria ja tarkkailla puustoa ja maastoa… onko nuori vai vanha sieni, onko toukkia, onko rihmastoa, millaiset röyhelöt ovat…missä ne koirat taas menevät ja joka välissä palauttaa kotiin meidän perään lähteneet kalkkunatkin.

Noh… kurssin jälkeen lähdettiin kuitenkin sienestämään ja parasta siinä oli, että pystyi keräämään mitä tahansa sientä vähänkin muistuttavaa, sillä kaikki keräämämme sienet käytiin läpi vielä kurssin ohjaajan kanssa (samalla kun mussutettiin nuotiolla kärynnyttä makkaraa).

Suunnaton sienisaalis!

Vaikka sienisaalis jäi vähäiseksi kummallakin retkellä, niin teoriaa ja sienitarinoita riitti molemmilla vetäjillä. Kiitos asiantuntijoille Harri Kekille ja Lasse Kososelle!!

27.8 Oli Kangasalan Pepperissä kansainvälinen hampurilaispäivä, jonka kunniaksi vedettiin mahat täyteen Pepperin Tornia ja 28.8 oli Pukuvuokraamo Olga & Axelissa Solmukepäivä, jossa opetettiin tekemään oikeaoppinen solmion solmu…Jos solmiota käyttäisi niin ei enää äidin tarvitsisi sitä solmia.

30.8 Kieku oli järjestämässä Vaahtokarkkipäivää yhdessä Kangasalan kaupungin kanssa. Aamulla satoi vettä taivaan täydeltä ja kieltämättä vähän jännitti, että miten vaahtokarkki-nuotion käy. Illalla kuitenkin sää selkeni ja hyvinhän siinä kävi: https://kangasalansanomat.fi/kansallinen-vaahtokarkkipaiva-taytti-sorolan-montun-katso-kuvat-tapahtumasta

Paistettuamme melkein 5 kiloa vaahtokarkkeja, ratsastettuamme keppihevosilla ja oikeilla poneilla, haettuamme glitter-tatuoinnit ja rymyttyämme Sorolan montun maastossa, ei voinut ainakaan kehua käsihygieniaa…mutta kivaa oli ja kävijöiden määrä huikea! Kiitos kaikille mukana olleille ja etenkin tapahtumassa käyneille lapsille ja aikuisille!

31.8 Markkulan tallin Markkinoilla oltiin keittelemässä kasviskeittoa ja myymässä pientä tilpehööriä. Tällöin juhlittiin Suomen luonnonpäivää ja luontoäiti oli hyvin laittanut tapahtuman kalenteriin, sillä päivän loppupuolella nähtiin useammat palaneet posket ja olkapäät.

Kasviskeiton keittelyä tässä näin.

Tunnelma oli tallikonsertissa kohdillaan, sadonkorjuutuotteet tekivät kauppansa ja iloinen puheensorina valtasi Markkulan tallin pihapiirin.

Järjestäjät olivat panostaneet markkina-alueen näyttävyyteen niin, että jopa wc-tilat oli koristeltu teemaan sopivilla auringonkukilla! Kun Mestari toi hunajan myyntipisteelleen oikean mehiläispesän, saatiin niinkin tavallisesta asiasta kuin ulkoWC:ssä käymisestä oikea jännitysnäytelmä. Mahtavaa luovuutta ohjelmanumeroiden suunnittelijalta!

Ihana ja aktiivinen elokuu! Vielä ei uskalla edes arvailla mitä kaikkea syyskuu tuo tullessaan…Ideoita otetaan vastaan!!

Syysterveisin

Anna

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *